be2b40fdad16afc611603d92ad64cc5d

Ei ole yhtä ilman toista (vaikka siltä joskus vaikuttaisikin)

Olen mielenkiintoisessa tilanteessa. Sellaisessa, jossa kenties monet meistä ovat juuri nyt – työt vähentyneet, säästöt huvenneet, elämä rajattua ja vaikka tulevaisuus on aina ollut epävarmaa, nyt se tuntuu olevan entistäkin epävarmempi. 

Mutta silti vietän päiväni pääosin hymyillen ja luottaen elämään.

Välillä kyllä pelottaa ja ahdistaa hieman – miten paljosta pitää luopua ja kauanko tätä vielä kestää? Kauhuskenariot elämäni syöksylaskusta ovat pyörineet ajoittain päässäni. Sekavaa.

Noh, life in the time of corona, kuiskaan neutraalisti itselleni. 

eveliina holm

Tuhat kertaa olen viime kuukausina hellittänyt ja huokaissut, että eihän tässä ole mitään hätää, että kaikki järjestyy. Olen päättänyt, että näillä mennään mitä on ja mukaudun uusiin olosuhteisiin sitten taas kun on tarve. (Onneksi olen matkan varrella oppinut, että loputtomien todennäköisyyksien pohtiminen kuluttaa elinvoimaa ja joskus on parempi vain päättää jotain).

Hitaamman elämän puolestapuhujana olen toki pienen ahdistuksen lomassa tuntenut myös suurta iloa siitä, että saan nyt tehdä määrällisesti vähemmän asioita ja viettää aikaa niiden juttujen parissa, joita rakastan: vaeltaa Suomen luonnossa, herätä lapsuudenkodistani, harjoittaa joogaa, lukea enemmän ja halailla läheisiä. Näistä ammennan itselleni rauhaa, innostusta, elinvoimaa, onnellisuutta ja kasvua.

Ei tämä siis todellakaan pelkästään ole mollivoittoista aikaa ollut, vaan ihan jotain muuta.

Nimittäin ylä- JA alamäkiä. 

Oivalsin eräänä aamuna joogamatolla, että asiat ovat tässäkin maailman tilanteessa tavallaan tasapainossa. Sellaisessa plussan ja miinuksen tanssissa: on ollut hyviä aikoja, on ollut huonoja. Tai ehkä ei kumpiakaan. Niitä kun ei saa erilleen, vaan ne tulevat samassa paketissa, aina. Ei ole yhtä ilman toista, ei ikinä, vaikka siltä joskus hetkellisesti vaikuttaisikin.

Ja sitten lopulta hyvä ja huono ovat vain käsitteitä, leimoja, joita me ihmiset annamme esimerkiksi tilanteille (tai muille ihmisille). Se, minkä käsitteen kuka millekin tilanteelle antaa, kertoo enemmänkin puhujasta ja hänen tavastaan katsoa maailmaa, kuin todellisuuden varsinaisesta tilasta. 

Onhan se totta, että covid-19 uhkaa terveyttä monella eri tasolla, vie meitä kauemmas läheisistämme ja horjuttaa taloutta – huonoa, sanoisi moni. Mutta toisaalta se on auttanut meitä avaamaan silmämme asioille, jotka ovat lopulta elämän tärkeimpiä: terveydelle, luonnolle, rakkaudelle – hyvää, eikö vain? Muistathan vaikka miten delfiinit palasivat Italiaan ja ilmastopäästöt putosivat?

Ajatellaan hetki sellaista bliss-mielikuvitusmaailmaa, missä ei koskaan kävisi yhtään mitään huonoa  ja kaikki olisi aina vain hyvin. En usko, että kukaan meistä valitsisi asua siellä loputtomiin. Hetken kulkisimme haltioissamme ja nauttien, mutta ennen pitkää kyllästyisimme. Kaipaisimme haastetta ja vapautta, loputtomia mahdollisuuksia ja potentiaalia. Väitän, että haluaisimme kuitenkin ihan kaiken, vaikka sellainen maailma pitäisikin sisällään myös kärsimystä ja epämiellyttäviä tilanteita.

Tässä tämän maailman tilanteessa on tuota potentiaalia ja loputtomia mahdollisuuksia roppakaupalla. Kipu, kärsimys ja epämiellyttävät tilanteet saapuvat aina vain suunnannäyttäjiksi. Oppaiksi, jotka yrittävät varoittaa meitä siitä, että kaikki ei ole ihan linjassaan. Yleensä me emme kuitenkaan huomaa tätä vaan yritämme hankkiutua eroon kärsimyksestä ja virheistä oppiminen jää sivuun. 

Kenties me 2020-luvun ihmiset toimimme toisin. Ehkä ymmärrämme vihdoin, että elämä tällaisella määrällä välinpitämättömyyttä ja materialismia ei voi jatkua. Ihmiskunnan ja planeetan terveys kaipaa huomiotamme. Tarvitsemme eheyttä ja meitä on varoitettu tyylistämme muutamaan otteeseen esimerkiksi mittavien metsäpalojen muodoissa.

Nähtäväksi jää, kuulemmeko. Huomaammeko sen, mikä on meiltä jäänyt näkemättä?

Onneksi toivottomaltakin vaikuttavassa tilanteessa on aina toivoa. Oikeastaan silloin on pelkkää toivoa!

Ja sitä tämä syksy on täynnä. Ainakin minun maailmankuvassani.

<3 Eveliina

Kuvat Kia Arpia / Roots Helsinki

Tilaa blogini sähköpostiisi:

Jos kaipaat lisää lukemista:

Jooga

Syksy on vata-aikaa

Panin viime viikonloppuna ystäväni maatilalla merkille, että pellot ovat alkaneet kellastua. Antaessani katseeni vaellella laajemmin ympäristössäni huomasin, että koko maisema oli alkanut vaihtaa väriään hieman

Lue blogi »

Jaa blogi tutuillesi:

Facebook
Twitter
WhatsApp

Liity postituslistalle

Yhteys