Blogi - featured

Joogamaton valintavinkit

Joskus, kun mieltä tai kehoa sumentavat tarpeettomat asiat, minulla on tapana sanoa, että “matto kertoo”. Viittaan tällä toki siihen, että joogaharjoitus tasapainottaa ja tuo usein myös selkeyttä. Mutta mielenkiintoista on se, etten sanonnassani käytä termiä joogaharjoitus, vaan matto.

Mitä merkityksellisemmäksi jooga tulee, sitä läheisempi on alusta, jolla harjoitetaan. 

 

Joogamaton valinta ei ole aina ihan helppo tehtävä. Esimerkiksi mattojen valmistusmateriaali, paksuus ja hinnat vaihtelevat. Valintaan kannattaa käyttää hieman aikaa ja vaivaa. Parasta on, jos voi kokeilla mattoja jossain, koska näin ei tule ostettua sikaa säkissä – pahimmassa tapauksessa vielä useita sellaisia. Itse menin muutaman kerran metsään (törsäten ihan riittävästi rahaa) ennen kuin löysin kaksi mattoa, jotka ovat ylitse muiden. 

 

 

Joogamaton valintavinkit 

Olennaisinta on miettiä niitä asioita, jotka ovat tärkeitä ja tarpeellisia joogille itselleen. Näin tulee hankittua harjoitusta tukeva matto, joka sopii omaan budjettiin sekä arvoihin. Muistathan myös, että matto vain paranee käytettäessä. Aluksi useat matot ovat vähän liukkaita.

 

Materiaali on mielestäni todella tärkeä asia. Yleisimmät valmistusmateriaalit ovat PVC-muovi, luonnonkumi ja polyuretaani. Itse haluan, että mattoni on valmistettu ympäristöä kunnioittaen ja mahdollisimman myrkyttömästi. Vaikka on olemassa PVC-muovista tehtyjä, myrkyttömiä ja kierrätettäviä mattoja, ne eivät luonnosta häviä. Polyuretaanimaton voi polttaa energiajätteenä ja luonnonkumimatot ovat biohajoavia. 

 

Hinta ja laatu kulkevat usein käsikädessä. Luonnonkumimatot ovat vähän kalliimpia, kun taas PVC-mattoja saa edullisestikin. Aina asia ei kuitenkaan näin ole, sillä kuulemma esimerkiksi PVC:stä valmistetut Mandukat testataan myrkkyjen varalta ja maksavat osittain siksi vähän enemmän. Joogamaton hintaan vaikuttaa materiaalin lisäksi esimerkiksi merkki ja malli. Hintahaarukka on muutamien kymmenien ja satojen eurojen välillä.

 

Paksuus vaikuttaa joogamaton valintaan sekä harjoitukseen paljonkin. Paksumpi matto on pehmeämpi ja mukava herkille polville. Toisaalta, jos kannat mattoa jatkuvasti mukanasim sen tulisi olla mahdollisimman kevyt – siis todennäköisesti myös ohut. Itselleni optimaalisin matto on noin 5mm paksuinen. Matkamatot ovat ohuita, keskimäärin 1,5mm paksuisia. P

 

 

Omat joogmattosuosikkini


Osallistuin muutama vuosi sitten erään ihastuttavan nuoren naisen joogakurssille, jolla pyrin nykyisinkin käymään niin usein, kuin vaan mahdollista. Oma mattoni oli siihen aikaan niin paksu, painava ja luistava Manduka, etten jaksanut raahata sitä mukanani. Tuo joogahurmiosta sokeana ostettu matto ei palvellut tarpeitani.

Kurssin ensimmäisellä kerralla nappasin lainamatoksi keltaisen Jade Yogan maton ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä – mikä pito ja tuki! Kaikenlisäksi matto on valmistettu luonnonkumista, painaa vain 2,2 kg ja  jokaista myytyä mattoa kohtaan istutetaan yksi puu! Yritin koko loppukurssin ajan saapua ensimmäisten joukossa paikalle, jotta ehtisin napata ihastukseni itselleni. Lopulta päädyin ostamaan oman, mutta turkoosin, ja vannoin Jade Yogan mattojen nimeen siitä lähtien. 

Kunnes vastaan käveli Yogiraj. Ruotsalainen, tietysti.

 

Luonnonkumista ja juutista valmistettu vaaleansävyinen matto, jossa on erinomainen pito. Matossa ei ole väriaineita, myrkkyjä PVC:tä tai klooria.

 

En ole pystynyt päättämään kumpi on parempi Yogirajin Organic vai Jade Yogan Harmony. Yogirajin matto on painavampi, mutta vaikuttaa kestävämmältä, sillä Jade murentuu hieman ennemmin tai myöhemmin. Molempien pinta on karhea ja pitää hyvin vaikka hikoilisi meren maton päälle.

 

Kerrohan, mikä on sinun suosikkimattosi? Matot kehittyvät jatkuvasti, joten olen kiinnostunut tämänhetkisestä suosikistasi. 

 

Eveliina 

 

Sekä Yogirajin että Jade Yogan mattoja löytyy esimerkiksi Yogoben verkkokaupasta

 

 PC Inkeri Kallio @ Roots Helsinki / kuvissa Yogirajin Organic joogamatto

Tilaa blogini sähköpostiisi:

Jos kaipaat lisää lukemista:

agni-ruuansulatuksen-tuli
Jooga

Agni – mikä se on?

Tunteiden turbulenssia, väsymystä, turvotusta, ilmavaivoja, löysää vatsaa, saamattomuutta, ummetusta, heikotusta, tukkoisuutta, aivosumua, kovaa nälkää tai nälän puutetta. Systeemi on sekaisin. Vaikuttaa vahvasti siltä, että agni

Lue blogi »
Jooga

Syksy on vata-aikaa

Panin viime viikonloppuna ystäväni maatilalla merkille, että pellot ovat alkaneet kellastua. Antaessani katseeni vaellella laajemmin ympäristössäni huomasin, että koko maisema oli alkanut vaihtaa väriään hieman

Lue blogi »

Jaa blogi tutuillesi:

Facebook
Twitter
WhatsApp

Liity postituslistalle

Yhteys