Salliva elämä on minulle aivan äärettömän tärkeää. Janoan sellaista tapaa elää, että on mahdollista kuulla itseään keskellä arkeakin ja toimia sen hetkisten voimavarojen mukaisesti. En halua olla suorittava autopilotti, joka tekee asioita pakolla tai koska joku sanoo. Sellainen kun tuppaa viemään minulta luovuuden, tehokkuuden ja lopulta myös sen tärkeimmän, terveyden.
Vuosia sitten poltin itseni loppuun. Tunnollinen, toimelias ja määrätietoinen nuori neiti musertui kovien aikataulupaineiden, henkilöstövajeen ja tulosten tavoittelun alle. Se tapahtui yht’äkkiä ja yllättäen.
Minä en ajatellut, että jossain vaiheessa jaksamisessa tulisi raja vastaan. Yritin kurinalaisesti selvitä mahdottomalta vaikuttavassa tilanteessa, mutta lopulta voimavarani hupenivat. Päässä pyöri ja rintaa ahdisti vapaa-ajallakin, enkä enää palautunut viikonloppuisin.
En ollut koskaan aiemmin tuntenut sellaista väsymystä, joka ei lähtisi yöunilla. Koska sairaslomalla en jaksanut muutakaan, tein tilaa levolle: olin, pötköttelin ja luin. Joskus tylsistyinkin, koska minulla ei ollut energiaa täyttää tyhjää tilaa jatkuvalla tekemisellä.
Tylsistymisen totesin hyväksi hommaksi ja levon ansiosta voimavarani lisääntyivät taas hiljalleen. Silloin ymmärsin, etten voi jatkaa elämää samalla tavalla – jonkin on muututtava.
Kyse ei ollut pelkästään siitä, miten paljon tein asioita, vaan myös siitä miten tein. Luulin, että tekemällä nopeasti ja enemmän, saan nopeasti ja enemmän. Viimeisten vuosien aikana olen huomannut, että usein vähemmän onkin itse asiassa enemmän.
Rento ja levännyt mieli nimittäin innostuu tekemisestä, luovuus kukoistaa ja on mahdollista saada enemmän aikaan lyhyemmässä ajassa, vähemmällä vaivalla. Kuulostaa uskomattomalta, mutta rento mieli synnyttää asioita melkein jopa puolivahingossa. Eikä tukkoinen tai liian stressaantunut mieli vain kykene samaan.
Loppuunpalamisen jälkeen olenkin opetellut olemisen ja tekemisen tasapainoa esimerkiksi näillä kahdella tavalla:
Arjessa harjoittelen ohjaamaan voimavarani niihin asioihin, jotka tuntuvat kutsuvilta, oleellisilta ja inspiroivilta.
Jätän tilaa myös tyhjyydelle – oikestaan tylsistymiselle. Tällä tavalla annan ikäänkuin tiedostamattomalle mielelle mahdollisuuden tehdä työtään tekemättömyydessä. Sieltähän nousevat ne parhaimmat jutut – kuin tyhjästä.
Minä pystyn kyllä esimerkiksi istumaan koneella kymmenen tuntia tehden töitä kurinalaisesti tai vetämään kalenterini tukkoon. En vain halua, sillä sellaisesta seuraa aivan järkyttävä olo. Tästäkin huolimatta saan itseni edelleen joskus kiinni suorittamasta, kiirehtimästä, pakottamasta ja puskemasta tahdonvoimalla eteenpäin.
Tahdonvoimaa tarvitaan elämässä, mutta sitä tulee käyttää harkitusti, ei oletusasetuksena jatkuvasti.
Silloin kun saan itseni kiinni suorittamasta, pakottamasta tai olen muuten vain tukossa, kokeilen jotain seuraavista:
Tauko. Se voi olla viiden minuutin venyttelyhetki, tunnin kävely metsässä, päivän retriitti tai joskus jopa viikkoja kestävä paussi siitä, mitä olin tekemässä. Tauon aikana annan aivojen levätä, enkä ajattele tai yritä viedä eteenpäin sitä, mikä jäi kesken.
Suunnittelen huolellisemmin ja vähennän multitaskingia. Koitan erottaa sen, mikä on oleellista juuri nyt ja jättää muut tehtävät odottamaan. Tiesitkö muuten, että luovuuskin pirskahtelee tiettyinä ajankohtina? On ollut mielenkiintoista seurata, koska minä olen luovimmillani tai saan eniten aikaan. Koitan esimerkiksi kirjoittaa juuri noina hetkinä.
Rikon rutiineja. Rutiinit ja toistot tuovat turvaa ja selkeyttä (ja korostan niiden merkitystä hyvinvoinnille paljonkin), mutta joskus täytyy tehdä jotain uutta. Se on vähän kuin avaisi ikkunan tunkkaisessa huoneessa ja päästäisi raikkaan ilman sisään.
Tiedän, että tällainen voi herättää hieman vastustusta, varsinkin, kun elämme ‘pitäisi’ -yhteiskunnassa.
Oletko huomannut miten usein pitäisi tehdä sitä tai tätä tai olla enemmän sitä tai tuota? Totuus on, että meidän ei pidä yhtään mitään.
Oman pääni sisältä on aiemmin kuulunut kriittistä huutelua, ettei näin voi elää tai tehdä töitä, vaan pitää olla enemmän tavoitteita, tekemistä ja tuloksia.
Kunnes tajusin etteivät lepo, sallivuus tai edes tylsistyminen poista niitä, vain verenmaun suusta ja kiireentunteen päästä – ei muuta.
—
Eveliina
—
Kuvat Inkeri Kallio
